Kuinka paljon Skick maksaa ja onko se kallis?
Ammattikäyttöön sopiva Skick Pro Base tehokkaalla akulla sekä nopealla latauksella maksaa 3 690 € (alv 0 %). Keskimääräisen auton hintaan verrattuna on siis mahdollista hankkia jopa yli kymmenen Skickiä. Skickin edullisuus on toisin sanoen kiinni ratkaistavasta ongelmasta ja sen vaikutuksista.
Esimerkiksi kaupunkialueella Skick mahdollistaa jakelutoiminnan merkittävän tehostamisen. Tämä yhdessä autoja pienempien hankinta- ja elinkaarikustannusten kanssa tekee Skickistä huomattavan edullisen ratkaisun, joka myös parantaa tuottavuutta.
Esteettömyytensä ansiosta Skick voi matkailun palvelutuotannossa mahdollistaa nykyistä laajemman asiakaskunnan tavoittamisen. Tällöin Skick mahdollistaa välillisesti liikevaihdon kasvattamisen, jolloin se voi auttaa kaksipyöräisiä pienempien huoltokustannusten ansiosta tuottamaan lisätuloja kannattavammin.
Teollisuudessa ja kaupungeissa Skick on nopea ja ketterä tapa liikkua, ja mukana kulkevat helposti myös työkalut ja tarvikkeet. Skick voi tehostaa parhaimmillaan merkittävästi esimerkiksi teollisuuden huoltotoimintaa, kiinteistöjen ja puistojen hoitoa tai hoivapalveluiden tuottamista. Autoihin verrattuna Skickin hankintahinta rasittaa tasetta vain murto-osan, ja sen käyttäminen on kaksipyöräisiä monipuolisempaa sekä helpompaa.
Oikeassa käytössä Skick on hyvin kustannustehokas lähiliikkumisen ratkaisu. Se mahdollistaa liikkumisen yrityksen kaikille työntekijöille, koska Skickin käyttö ei vaadi ajokorttia eikä erityistaitoja.
Bonuksena Skick on myös uniikilla tavalla hauska ajettava, joten se voi auttaa viihtymään työssä paremmin.
Voiko Skickin hankkia leasingillä?
Yrityksille Skick on saatavilla kuukausimaksullisella leasingillä joustavalla sopimusajalla, esimerkiksi alkaen 123 € / kk / 36 kk.
Voiko Skickiä koeajaa ennen ostoa?
Järjestämme aktiivisesti Skick-demoja ympäri Suomea, ja pyrimme mahdollistamaan jälleenmyyjiemme avulla jatkuvan alueellisen koeajomahdollisuuden.
Tällä hetkellä koeajoja on nopeimmin saatavilla Kuopion ja Turun alueella.
Voiko kuluttaja hankkia Skickin?
Skick on Suomessa suunniteltu ja valmistettu ammattikäyttöön sopiva sähköinen kulkuneuvo, jonka voi hankkia myös kuluttajana. Kuluttajia palvelemme verkkokaupassamme. Verkkokaupassa on saatavilla myös osamaksumahdollisuus. Huomaathan, että kuluttajakaupassa hintoihin lisätään aina kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.
Tarvitseeko Skick vakuutusta, ajokorttia ja rekisteröintiä?
Ajoneuvojen sääntely on usein ainakin osin maakohtaista, ja se kehittyy ja muuttuu ajan saatossa. Tällä hetkellä Skick luokitellaan Suomessa kevyeksi sähköajoneuvoksi, jolla liikutaan polkupyörän liikennesääntöjen mukaan. Skickin käyttö ei täten vaadi rekisteröintiä eikä ajokorttia. Kesäkuusta 2024 alkaen Skick on täytynyt liikennevakuuttaa.
Kuinka paljon Skickin liikennevakuuttaminen maksaa?
Koska vakuutusten hinnoittelu on tapauskohtaista, emme valitettavasti voi etukäteen tarkkaan arvioida, kuinka paljon Skickin liikennevakuutus juuri teidän tapauksessanne kustantaa. Suosittelemme aina kilpailuttamaan liikennevakuutuksen hinnan, jos vakuutusyhtiöltä saamanne hintataso ei tunnu sopivalta. Usein liikennevakuutuksen vuosikustannus on kuitenkin maksimissaankin muutamia satoja euroja.
Kuinka pitkään voin ajaa Skickillä yhdellä latauksella?
Toimintamatkaan ja -aikaan vaikuttavat monet seikat, kuten ajoprofiili, maaston pinta ja muodot, keliolosuhteet sekä mukana kuljetettava kuorma. Täyden akun mahdollistama toimintamatka voi sen johdosta vaihdella suurestikin. Skick Pro Base toimitetaan 35 Ah ammattikäyttöön suunnitellulla nopeasti ladattavalla akulla, jolla toiminta-aika hyvissä olosuhteissa voi olla jopa yli neljä tuntia (noin 80 km). Edellä mainituista seikoista johtuen toiminta-aika voi olla myös joko enemmän tai vähemmän. Talvella toiminta-aika on tyypillisesti noin 50 % kesän vastaavasta.
Voiko Skickillä ajaa myös talvella?
Skick on kolmipyöräisen rakenteensa ansiosta suunniteltu toimimaan ympäri vuoden, myös talvella. Rakenteen kolmiotuenta tekee siitä vakaan ajettavan myös lumisella alustalla. Tarpeen mukaan Skickin säädettävät takarenkaat on mahdollista nostaa ylös, jolloin jalasten pohjaan integroidut sukset voivat auttaa etenemisessä keliolosuhteista riippuen. Lisäksi eturenkaan painetta voi talvikäytössä tarvittaessa hieman laskea, mikä voi parantaa vetopitoa talviolosuhteissa. Talvikäytössä kannattaa kuitenkin huomioida kasvaneen vierintävastuksen sekä alemman lämpötilan vaikutus toiminta-aikaan.
Mitä teen, jos Skick jää jumiin?
Vaikka matka hetkellisesti pysähtyisi, Skick on suunniteltu niin, että voit avustaa sitä potkimalla vauhtia. Skick on yllättävän kevyt työntää ja avustaa, joten sillä pääsee jyrkemmätkin mäet ylös saakka.
Millaiset jarrut Skickissä on?
Skick toimitetaan aina tehokkaalla, vetävää etupyörää jarruttavalla levyjarrulla. Jarrukahvan yhteydessä sijaitsee myös mekaanisen seisontajarrun käyttökytkin. Lisäksi Skickiin on saatavilla optiona sähköjarru, joka hidastaa Skickiä kuljettajan vapauttaessa käyttövivun.
Turvallisesti toimiakseen levyjarru vaatii säännöllistä huoltoa. Levyn ja jarrupalojen kunto on tarkastettava vähintään puolivuosittain ja vaihdettava tarvittaessa. Jarrunesteet tulee vaihtaa vuosittain. Jarrujen kunnosta ja toimivuudesta tulee aina myös varmistua, kun on lähdössä ajamaan.
Voiko Skickin jarrun asentaa toiselle puolelle ohjaustankoa?
Voimme sijoittaa jarrukahvan tarvittaessa kummalle puolelle tankoa tahansa. Myös muut käyttäjä- tai asiakaskohtaiset muutostarpeet onnistuvat usein. Muistathan kysyä ja sopia erikseen toimituksen muokkaustarpeista.
Kuinka veden- tai säänkestävä Skick on?
Skick on roiskevesisuojattu, eli se on suunniteltu kestämään esimerkiksi sadetta. Akku ja sähkölaitteet sijaitsevat kevyesti tiivistetyn katteen alla ja latausliitin on kumisuojattu. Kuitenkin vesilammikoihin ajaminen voi altistaa Skickin vedelle, joten emme vastaa vaurioista, jotka syntyvät voimakkaista Skickiin kohdistuvista vesisuihkuista tai lammikoista, joiden läpi Skickillä ajetaan.
Muutoin Skick on yhtä altis keliolosuhteille kuin muutkin vastaavat kulkuneuvot. Skick tarvitsee säännöllistä puhdistusta ja ylläpitoa pysyäkseen hyvässä kunnossa pitkään. Suosittelemme säilyttämään Skickiä aina säältä suojattuna.
Huomaathan kuitenkin, että Skickin puhdistukseen ei missään olosuhteissa saa käyttää painepesuria. Skick puhdistuu helpoiten pyyhkimällä ja/tai harjaamalla.
Kuinka paljon Skickiä täytyy huoltaa?
Skickissä on esimerkiksi polkupyöriin verrattuna hyvin vähän huoltokohteita, mikä mahdollistaa moniin muihin kulkuneuvoihin verrattuna edulliset elinkaarikustannukset. Skick tarvitsee kuitenkin säännöllistä huoltoa pysyäkseen hyvässä käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Suosittelemme aktiivisessa ammattikäytössä huollattamaan Skickin puolivuosittain, jolloin Skick käydään toimestamme läpi tarkastuslistan mukaisesti ja siihen vaihdetaan tarvittavat kuluvat osat.
Yksittäiset Skickit suosittelemme lähettämään kuljetuskumppanimme avulla keskitettyyn huoltoomme. Suuremmat kalustot (fleetit) suosittelemme huollettavan paikan päällä.
Saako Skickiin varaosia?
Tuemme kaikkia Skickiin asennettuja komponentteja ja pidämme yleisimpiä varaosia varastossamme, jolloin niiden toimitus on nopeaa. Jos yrityksellänne on oma kulkuneuvojen huoltokyvykkyys ja käytössä suurempi Skick-laivue, suosittelemme investoimaan pieneen paikalliseen varaosavarastoon.
Varaosia voi tilata myös verkkokauppamme kautta.
Voimmeko huoltaa Skickiä itse?
Halutessanne voitte vastata Skickin huolto- ja ylläpitotoimista myös itse. Tällöin koulutamme teidät Skickin huoltotoimenpiteisiin ja tuemme teitä asiantuntijoidemme voimin mahdollisissa huoltoon ja korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.
Mitkä ovat Skickin huoltohinnat?
Huoltoleasing on saatavilla ennustettavaan 35 € / kk hintaan. Huollon tuntihinta on 80 €/h (alv 0 %).
Saako Skickiin talvirenkaita?
Meiltä saa Skickiin jälkiasennettavan eturenkaan nastasarjan, joka voi auttaa parantamaan eturenkaan vetopitoa talvella. Koska kuljettajan painopiste sijaitsee pääosin jalaksien päällä eivätkä takarenkaat vedä, Skickin takarenkaat eivät välttämättä tarvitse nastoja. Jos käyttö talvella tapahtuu kuitenkin pääosin kirkkaalla jäällä tai muuten poikkeuksellisen vaativissa ja liukkaissa olosuhteissa, konsultoithan meitä ennen hankintapäätöstä tai käyttöä.
Mitkä ovat Skickin renkaiden suosituspaineet?
Eturenkaan suosituspaine on 0,8 bar ja takarenkaiden 2,4 bar. Tämä voi olla hankala saavuttaa perinteisellä pyöränpumpulla. Konsultoi tarvittaessa paikallista pyörähuoltoa tai rengasliikettä.
Saako Skickiin penkin?
Tällä hetkellä Skickiin ei ole saatavilla virallisena lisävarusteena penkkiä. Skickin runkorakenne kuitenkin mahdollistaa monipuolisten lisävarusteiden, kuten penkin, kiinnityksen. Meiltä saatavissa olevat lisävarusteet kehittyvät jatkuvasti, ja kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaidemme palautteita niiden kehittämiseksi. Lähitulevaisuudessa pyrimme siihen, että Skickin saisi tilattua myös penkillä.
Kuinka nopeasti Skick toimitetaan?
Varastotilanteesta riippuen Skick voidaan toimittaa nopeimmillaan jopa samana päivänä. Pidämme yllä jatkuvaa Skick-varastoa, jolla pyrimme mahdollistamaan nopeat toimitukset. Suuremmat toimituserät voivat kuitenkin vaatia erikseen sovittavan toimitusajan.
Onko Skick helppo ottaa käyttöön?
Skick on erittäin helppo ottaa käyttöön. Voit katsoa käyttöönoton ohjeet oheisesta linkistä.
Kun olet ladannut akun ja laittanut sen paikalleen, voit vain kytkeä Skickiin virrat, hypätä jalaksille ja lähteä ajamaan.
Mahtuuko Skickiä kuljettamaan autossa?
Skick on rungoltaan taitettava, joten "linkuttamalla" Skickiä on mahdollista tilapäisesti kuljettaa esimerkiksi farmariauton tai SUV:n takatilassa penkit kaadettuna. Skickin saa nostettua autoon myös yksin, asettumalla jalasten väliin takapyörät ensin kyytin nostaen. Takapyörien ollessa kuljetusvälineen kyydissä, on Skickin nostaminen etuhaarukasta helpompaa ja vakavaampaa. Takapyöriä hyödyntäen tällöin Skick on myös helpompi työntää kyytiin, vaikka se olisikin linkutettuna.
Kuinka säädettävä Skickin ajoasento on?
Voit säätää Skickin ajoasentoa mieleiseksi vakiovarusteena toimitettavan tangon kiinnikkeen korkeutta ja kulmaa säätämällä. Lisäksi voi seisoa jalaksilla itsellesi sopivassa kohdassa. Lisävarusteena saatavilla olevalla jalasten väliin asennettavalla lisäastinlaudalla voit myös seisoa jalasten välissä.
Kuinka paljon ja mitä tavaraa Skickillä voi kuljettaa?
Skickin kokonaiskantavuus on maksimissaan 150 kg, sisältäen kuljettajan painon. Skick soveltuu erinomaisesti esimerkiksi jaeltavien ruoka- tai muiden lähetysten sekä työkalujen kuljettamiseen.
Kuljetuskapasiteettia voi muokata monipuolisilla lisävarusteilla:
-
Etutarakka ja -kori: Saatavilla on kannellinen etukori, joka toimii tarvittaessa myös kylmälaukkuna. Sinne mahtuvat niin arkiset tarvikkeet kuin työkalutkin, kuten juomapullot ja porakone. Korin yhteyteen on helposti asennettavissa telineet esimerkiksi haravoille ja mopeille.
-
Lisäastinlauta: Painavammat tavarat kannattaa kiinnittää lisäastinlaudalle, jolloin niiden painopiste pysyy vakaasti matalalla.
-
Ohjaustanko: Lisävarusteisilla RAM-telineillä puhelimen saa näkyville esimerkiksi navigointia varten. Reppu tai laukku kulkee kätevästi mukana ohjausputkeen kiinnitettävällä repunkannattimella.
Huomaathan, ettemme vastaa kuljetettavien tavaroiden turvallisuudesta. Varmistuthan aina, että kaikki lisävarusteet sekä niissä kuljetettavat tavarat on kiinnitetty asianmukaisesti.
Mitä Skickin laajemmassa yrityskäytössä tulee huomioida?
Kun Skickiä hyödynnetään strategisemmin ja laajemmassa mittakaavassa tehostamaan yrityksen lähiliikkumista, suosittelemme huomioimaan prosessiajattelun keinoin erityisesti Skickin käyttäjät, käyttötavat ja käyttöympäristöt.
Voitte esimerkiksi listata, ketkä kaikki Skickiä käyttävät, missä tilanteissa ja mihin käyttötarkoituksiin. Arvioikaa, millainen vaikutus näillä on Skickin säilytys- ja käyttöpaikkoihin, ajoreitteihin, tarvittaviin lisävarusteisiin ja käyttöasteeseen.
Käyttöasteen arviointi kertoo, kuinka esimerkiksi lataukset tai mahdolliset akun vaihdot kannattaa ajoittaa ja toteuttaa käytännössä. Lisäksi käyttöasteiden arviointi auttaa ymmärtämään, kuinka Skickien huollot kannattaa ajoittaa ja mahdollisesti porrastaa.
Käyttöympäristön arviointi puolestaan auttaa paremmin ymmärtämään ja määrittelemään, millaisia vaatimuksia se asettaa Skickin käytölle ja käyttäjille. Esimerkkejä käyttöympäristön vaatimuksista voivat olla huomio- ja suojavaatetus, näkyvyyden erityisvaateet sekä mahdolliset rajaukset ajoreitteihin. Käyttöympäristö voi vaikuttaa myös Skickin säilytys- ja lataustarpeisiin esimerkiksi kylmän kelin osalta.
Huomaattehan kuitenkin, että Skickin akkujen lataus- ja säilytysjärjestelyt ovat usein hyvin helposti ja kannattavasti toteutettavissa, vaikka käyttöympäristö ei niitä hankinnan suunnittelun hetkellä optimaalisella tavalla mahdollistaisikaan.
Hyvän käyttökokemuksen varmistamiseksi suosittelemme lisäksi tekemään Skickin käytöstä lyhyen, konkreettisen ja teille relevantin käyttöohjeen, joka on helposti saatavilla. Lisäksi Skickin käyttäjät kannattaa perehdyttää sekä itse kulkuneuvoon että sen käyttämiseen yrityksellenne soveltuvalla ja turvallisella tavalla.
Usein kysytyt kysymykset
Täältä löydät vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.
